Oikein hyvää alkanutta vuotta!
Alunperin suunnittelin julkaisevani tämän kirjoituksen uudenvuodenaattona. Tapaninpäivän myrsky kuitenkin sotki nämä suunnitelmat: olin vierailulla vanhempieni luona ja vaikka sähköt olikin saatu vihdoin palautettua lähes neljän vuorokauden katkoksen jälkeen, niin lankapuhelinliittymän kautta toimiva nettiyhteys oli edelleen poikki puun kaaduttua linjoille. Niinpä uudenvuodenlupausten teko jäikin alkaneen vuoden puolelle.
Blogini täytti joulun alla kolme vuotta, ja koska arvontoja näkyy olevan käynnissä yhdessä jos toisessakin blogissa, niin laitetaanpa vielä tännekin yksi. Mutta -
arvontaan osallistuminen edellyttää "minilupauksen" tekemistä.
Eli:
Mitä mineilyyn liittyvää lupaat tälle vuodelle?
Omat "minilupaukseni" kuuluvat näin:
- Lupaan edistää Onnenranta-projektiani tämän vuoden aikana vähintään parin huoneen verran.
- Lupaan olla tänä vuonna paremmin aikataulussa vaihtoihin liittyen.
Olen jo useamman vuoden ajan luvannut itselleni, että "sitten kun" asunnon remontti on ohi, niin käytän enemmän aikaa mineilyyn. Nyt kun 4,5 kk:n remonttievakko on takanapäin, huonekalutkin melkein kaikki toimitettu (no jaa, verhotkin vielä puuttuu) ja tavaroita pääsee vihdoin järjestelemään paikoilleen, voi elämä alkaa pikkuhiljaa palata normaaleihin uomiinsa. Eli toivoa siis on, että nämä lupaukset pystyn jopa pitämään. :)
Mitä sinä lupaat?
Lupauksia voi tehdä ja arvontaan osallistua aina pe 20.1.2012 klo 21 asti.
Arvonnan jälkeen käyn laittamassa tiedon voitosta voittajan blogiin, jos sellainen on. Blogittomien kannattaa käydä itse tarkistamassa tilanne tästä blogista tammikuun loppuun mennessä, koska sähköpostiosoite ei näy minulle (enkä suosittele sen kirjoittamista kommenttikenttään).
Lupaan myös kerrankin julkaista kuvan arvontapalkinnosta blogissani ennen kuin osallistumisaika on ehtinyt kulua umpeen. :D
Tässä vielä muutama vähemmän todennäköinen kuva uudenvuodenaatolta - nämä on siis oikeasti kuvattu eilen.
Kuumailmapallo:
Huono kuva, mutta orvokki se siellä sinnittelee:
Pajunkissoja uudenvuodenaaton kahvipöydässä:
All my blog visitors are welcome to participate in this little giveaway. All you need to do is let me know what is your mini/dollhouse-related New Year's resolution. The last day to comment on this post is Friday, 20th January, 2012 (at 9 pm Finnish time).