30.3.2011

Maaliskuun vaihto

Osallistuin maaliskuussa ensimmäistä kertaa nk-piirin vaihtoon. Aiheena oli toimisto. Tällaisia ihanuuksia sain vaihdossa - kiitokset kaikille osallistujille!


Omat tekeleeni jäivät kovin paperipitoisiksi, vaikka tarkoituksena oli tehdä vähän toisenlaisia minejä. Mustepullon (tai oikeammin sanottuna etiketissä lukee punetta) sain sentään aikaiseksi, vaikka mustekynät jäivätkin parin yritelmän jälkeen tekemättä. Niiden sijaan lähetin sulkakynän ja sille tuon helmen ikään kuin telineeksi. Loput tuotokset ovat sitten vähän modernimpaan toimistoon: veroilmoitus, ikkunakirjekuori, pari postimerkkiarkkia sekä tilikirja ja mappeja.


15.3.2011

Lepyttely jatkuu

Onnenrannan emäntä päätti miehensä moottoripyörähankintojen vastapainoksi hankkia paremmin koko perhettä palvelevia tavaroita, joten keittiöön on nyt luvassa mm. uusi hieno sähköliesi sekä astianpesukone. Tosin vaimo alkoi nyt kallistua sille kannalle, että lepyttelyn olisi ehkä sittenkin syytä jatkua hiukan henkilökohtaisemmissa merkeissä...


Nämä (sekä joitakin sähköistystarvikkeita) tilasin Finn-Aimosta. Tyttö saa toistaiseksi toimittaa Onnenrannan esikoistyttären virkaa, vaikka muuttaneekin jatkossa muualle. Myöskään oikean laidan hieno rouva ei ole Onnenrannan asukkeja, joskin hän voisi käydä vaimon harrastelijanäyttelijäystävästä roolipuvussaan. Mukana on myös mm. 1:24 polkupyörä, joka näkyy taustalla.

13.3.2011

Tampereen tuliaisia

Pääsinpä sitten vihdoin itsekin käymään Tampereen nukke- ja nukkekotimessuilla, kun tässä on jo pari vuotta asiaa tullut suunniteltua. Olin aamulla jonkin aikaa Nukkekotiyhdistyksen pöydän takana ja sen jälkeen lähdin kiertelemään muitten pöytiä. Tällaisia tuli tällä kertaa hankittua:


Muutama värikäs nahkapala Japirista sekä tyynyjä ja Unikko-kassi Pirjo Salmulta. Iso ja pienemmät matot, nypläystyyny, punainen laukku, hampurilainen sekä hauskat Muu Muu -maidot Johannan ja Sirpan pöydistä. Pari lintua (toinen puutarhaan, toinen työntölelu) Mirkalta. Ja vielä kahvimuki, mukillinen lakuja, avokadon puolikkaat ja herkkusieniä Matleenalta. Niin, ja vielä Nukkekoti ja Lelusta pari purkkia liimaa, joita en nyt ottanut kuvaan mukaan.

12.3.2011

Nykypäivän nukkekotiin

Onnenrannan isäntään taisi iskeä varhainen keski-iän kriisi, koskapa hän keksi yllättäen näin kevään kynnyksellä hankkia itselleen moottoripyörän. Vaimo ei tosin ollut aivan samaa mieltä hankinnan tarpeellisuudesta, vaikka mies yrittikin vähän lepytellä tätä hankkimalla mm. kylpyhuoneeseen uuden modernin ammeen ja suihkukaapin asennussarjan. Kylpyhuoneen seinällekin oli tulossa romanttisia kylpyhetkiä ajatellen tuikkukynttiläteline, kunhan isäntä ehtisi asennushommiin. (Palovaroitinkin oli varmuuden vuoksi hankittu.) Mutta jumppamaton nähtyään vaimon huumorintaju petti lopullisesti eikä siinä auttanut, vaikka mies oli ostanut vaimon nukkekotiharrastuksen innoittamana myös hienon nukketalopaketin ja Dremel-sahankin. Lepyttely siis vielä jatkuu...


Tämänkertaiset ostokset ovat Englannista ELF Miniatures -nimisestä liikkeestä, joka on erikoistunut moderneihin nukkekodinkalusteisiin. Kaikkein hinnakkaammat tavarat jäivät haaveiluasteelle, vaikka tässäkin Visa ehti vingahdella enemmän kuin riittävästi. Tämän paikan pidän kyllä ehdottomasti mielessä jatkossakin. Lähetyskin tuli perille alta viikossa ja palvelu oli erittäin ystävällistä, kun jouduin sähköpostitse yhtä asiaa selvittelemään.

7.3.2011

Varsinainen nukkekoti(posti)päivä

Harvoin osuu ihan tällaista määrää nukkekotipostia samalle päivälle mutta tänään oli tupsahtanut postiluukusta sekä Nukkekotiyhdistyksen lehti että espanjalainen Miniaturas. Ja niiden lisäksi vielä Tukholman messujen mainos (su 27.3.). Näissä riittää vähäksi aikaa lukemista. :)

6.3.2011

Lisää valoa kansalle

Nyt ei ainakaan voi sanoa, että olisi valaisimista puutetta - eli nukkekodin sähköistystyöt voivat alkaa, kun on jokseenkin tiedossa, millaiset valaisimet on mihinkin huoneeseen suunnitteilla. (Kaikki lamput eivät toki tule samaan taloon.)


Kerran alkuun päästyään ei siis ole ihan helppo lopettaa ostosten tekoa... ;) eBayn kautta on nämäkin hankittu. Toki mukaan mahtui valaisimien lisäksi muutakin mukavaa: astioita, juomatölkkejä, rypäleitä, ananaksia ja vielä keinuhevonenkin.

4.3.2011

Nukkekotikirjoja Japanista

Mistä tietää nukkekotiharrastuksensa menneen hiukan ns. "överiksi"? No, ainakin siitä, kun huomaa tilaavansa kirjoja kielellä, jota ei osaa alkuunkaan lukea. Onneksi näissä japanilaisissa nukkekotikirjoissa on kuitenkin upeita kuvia sekä vaihekuvin varustettuja ohjeita, joten uutta kieltä ei ole ihan pakko lähteä vielä näiden takia opiskelemaan. ;)


3.3.2011

Valaisimia ja muita ostoksia

Ostosten tekeminen on nykyään ihan liian helppoa, kun kaikenlaista voi tilata netin kautta. :) Niinpä päädyin taas tällaistenkin esineiden onnelliseksi omistajaksi...


Pääasialliset ostokseni olivat tuo tuuletinvalaisin (joka on tässä kuvassa siis ylösalaisin) sekä keittiösaareke neljine jakkaroineen. Loput lamput ja astiat tulivat vähän siinä sivussa samoilla postikuluilla (tilauksen tein tällä kertaa eBayn kautta).