30.11.2011

Joulukalenteri

Tämäkin blogi on vihdoin taas aktivoitumassa - eikä pelkästään joulukalenterin takia. Kodin 1:1-remontti on nimittäin viimeinkin (melkein) lopuillaan: ensin meni pari kuukautta putkirempan merkeissä, sitten jatkettiin keittiöremontilla ja lopuksi tehtiin vielä olo- ja makuuhuoneeseen sekä eteiseen pintaremonttia. Nyt alkaa neljän ja puolen kuukauden evakon jälkeen olla pikkuhiljaa edessä paluu normaalielämään, ja pari yötä olenkin jo päässyt viettämään oman katon alla. Kissoilla on ollut vähän totuttelemista "uuteen" paikkaan mutta alkavat kyllä jo kotiutua. Verhoja ja uusia huonekaluja joudun vielä odottelemaan (osittain vuodenvaihteenkin yli), ja siivoamista ja tavaroiden järjestelyä riittää vielä pitkäksi aikaa. Mutta palataan näihin tarkemmin sitten, kun on jotain lopullista esiteltävää.

Vähän meni evakkoelämän (= pari tuntia ylimääräistä työmatka-ajoa päivittäin) takia tiukille joulukalentereiden kanssa mutta onneksi sain sentään kaikki paketit ajoissa liikkeelle. Huomenna pääsee sitten jo availemaan ensimmäisiä luukkuja. Koska saan meidän kerhon luukut vasta illalla, laitan kuvan kaikista saamistani paketeista myöhemmin. Tässä kuitenkin kuvia matkaan lähteneistä luukuista.

Nk-piirin vaihtoon (joka kestääkin melkein vuodenvaihteeseen asti) menivät nämä paketit:


Nukkekotiyhdistyksen vaihtoringissä omat pakettini lähtivät Eevalle (ja vastaavasti sain Sirpalta paketteja, jotka esittelen myöhemmin):


Ja nämä lähtevät meidän kerhon vaihtoon:


===========================================================

Muok. klo 22:

Ja tässä sitten kaikki saadut paketit, joita pääsen availemaan huomisesta eteenpäin:

Nk-piirin luukut...


Sirpalta saadut luukut...


...ja vielä kerhon luukut, joita availlaan 5. päivästä eteenpäin:


Tuleekohan uni lainkaan tänä yönä? ;)