23.2.2010

Apinaorkesteri

Tänään tuli käytettyä loputkin aiemmin mainitsemastani lahjakortista. Mukaan tarttui mm. lisää Reutterin posliinia (kirsikka-aiheinen setti), kissakannu sekä etualalla näkyvä apinaorkesteri. :) Viimemainittu (Euro Mini's -tuotantoa) päätynee somistamaan Onnenrannan lastenhuoneen hyllyjä.

I bought these using the gift card I received earlier.


Lisäksi ostin jonkin verran tapetteja ja lattiamateriaalia - jokohan tästä viimein pääsisi sisustuspuuhiin? Itse asiassa viikonloppuna iski jonkinlainen tarve päästä puuhastelemaan jotain konkreettista, joten kaivoin Onnenrannan alakerran palaset esiin ja suunnittelin ryhtyväni tapetointipuuhiin. Vaan toisin kävi. Mikään tapeteista ei tuntunut oikeanlaiselta isomman huoneen seiniin - tai sitten tapettia ei vain yksinkertaisesti ollut riittävästi. Sisäkaton sain sentään kuntoon. Oma maalausjälkeni (tai oikeammin kärsivällisyyteni) kun ei ole sieltä parhaimmasta päästä, niin olin jo aikoja sitten päättänyt, että katot pitää päällystää muilla materiaaleilla. No, tuota kattoa on nyt sitten käytetty allaolevassa kuvassa kuvausalustana. :D Kokosin myös alakerran vielä kertaalleen kokeeksi ja tajusin vasta nyt, että kesäisessä maalausurakassani jäi yksi kohta noteeraamatta. Ulkoseiniin on nimittäin tarkoitus jäädä maalattu pinta ja kun talon oikean laidan huonesyvyys on pienempi kuin vasemmalla, niin väliseinistäkin jää tietysti pieni osa ulkoseiniksi. Arvatkaa vaan, muistinko pintamaalata nekin... Täytynee kaivaa maalausvälineet uudelleen esiin - onneksi maalia jäi sentään vielä jäljelle.

Mutta pikkiriikkistä edistystä siis kuitenkin.

Ei kommentteja: