2.5.2010

Pari boxin alkua

Pari viime iltaa on kulunut näiden roomboxien parissa. Lopullinen sisustus on vielä tekemättä mutta pohjatyö on molempien osalta sentään jo kasassa. Koska uskallan veikata n. 98 %:n todennäköisyydellä, että saaja ei näitä tule näkemään ennen kuin livenä (molemmat tulevat lahjaksi samalle henkilölle), niin esittelen tähänastiset aikaansaannokset tässä alla.

Keittiönäkymä...


...ja olohuone:


Verhot on kiinnitetty liimalla - eivät tosin vielä ihan laskeutuneet haluamallani tavalla. Ikkunoiden taustakuvat on skannattu vanhoista valokuvista. Ihan todellisia ikkunanäkymiä ne eivät ole mutta maiseman sinänsä pitäisi olla saajalleen tuttu. Ja tietysti kuvatkin tuli laitettua alkuperäisestä suunnitelmasta poiketen juuri päinvastaisiin huoneisiin kuin oli tarkoitus. :)

Tulipa samalla harjoiteltua myös katto- ja jalkalistojen laittamista. Täytyy vähän vielä miettiä kattolistojen leikkauskulmia ennen kuin yritän tehdä vastaavanlaisia Onnenrantaan.

A couple of roomboxes I have been working on this weekend. The first one will be a kitchen scene and the second one a living room scene (sort of).

Ei kommentteja: