29.7.2015

Forssan ostoksia sunnuntailta

Lahdessa karkuteille lähtenyt mopo jatkoi seikkailemistaan Forssan suunnalla. Seuraavan kerran sitä etsitään varmaankin lokakuussa Vantaalla.

Tässä siis kuvia Wanhan ajan lelumarkkinoiden tämän vuotisesta saaliista. Tämän päivän olen pähkäillyt rintamamiestalon porrashahmotelmaa (FB:n puolella siitäkin hieman), joten mahdolliset sekaannukset myyjien nimissä pistän täysin sen piikkiin. :)

Vasemmalla ostoksia Tuula N & Minna L pöydästä,
loput Salon nukkekotikerholaisten eli Marja M ym. pöydästä.

Krizzeltä ostettuja

Tarun nukkeja. Remu ei sentään lähtenyt mukaan, vaikka olisi huikea ollutkin. :)

Kangasta ym. Anna W:ltä, tuunattavat työkalut Tuija S:lta ja vaatteita Kookajalta.

Maria M:n tuotantoa - ja toki tuli ostettu uunituore 1:1-kokoinen kirjakin.

Tämäkin kuva pitäisi kääntää mutta menköön nyt näin.
Neuleet Hanna M, amppeli Nina A:lta muistaakseni ja loput Susanna T-A:n pöydästä.
 
Iiris N:ltä vanhoja Lundby-kalusteita, ei ihan ehjiä mutta tykästyin tähän malliin.
Löytyi vuoden 1985 kuvastosta exklusiv-merkinnällä.

Kankaita Kankaisesta. Koivukuosisen nähdessäni tuli visio ostoskeskuksen yhteen kauppaan
 - katsotaan, toteutuuko joskus... :)

4 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Ihania <3 Oispa päässyt itekkin paikan päälle...

Kikka N kirjoitti...

Wau, ihania ostoksia!

Piikko kirjoitti...

Upeita löytöjä!
Nyt huomaan, että olen todella maltillinen markkinakävijä. Mun mopohan on jämähtänyt ihan lähtöruutuun! :D

riSa kirjoitti...

Juu, monessa muussa asiassa olen kyllä maltillinen mutta nukkisostoissa ei ole maltillisuudesta tietoakaan. ;)