1.11.2016

Kaksio: makuuhuone

Olohuoneen jälkeen esittelyvuorossa on makuuhuone.


Yleiskuvaa makuuhuoneesta.

Kissakin vaihtui loppusuoralla. Tarkoituksenani oli huovuttaa Nougat-kissastani edes häntä, jonka olisin asetellut strategisesti pahvilaatikon alta pilkistämään. Ajan loputtua armotta kesken (liimailin siis viimeisiä esineitä paikoilleen vielä perjantaiaamuna ennen kuin lähdin kuljettamaan kaksiota Seinäjoelle) päätin palata ajassa muutaman vuoden verran taaksepäin ja sijoitella toiseksi kissaksi Eemelin. Sekä Eemeli että Iita ovat Hanna M:n käsialaa.

Sängynpäädyn yläpuolella oleva taulu on Hanna-Kaisalta hankittu; hän teki useammankin taulun, joista tämä sitten lopulta valikoitui käyttöön.



Tämä huone jäi eniten kesken eli hyllyt ovat kovin tyhjillään. Ei siis yhtään niin kuin 1:1-koossa. :D Ja muistilappujakin vain yksi...

Asukaskin oli yllättäen ilmestynyt tähän huoneeseen, vaikka itse jätin hänet Seinäjoella keittiön puolelle. :D Sirusta en tietenkään muistanut ottaa kuvaa. Nuken ostin kesällä Forssan markkinoilta. Kampaustyyli tosin lähtee vielä vaihtoon, kunhan Siru kotiutuu näyttelyn päätyttyä.




Tässä versio ennen kissaa ja Marimekko-kassia. Viimemainittu peittää paperista hätäisesti väännetyn pistorasian. Lundby-talo sentään näkyy tästä kulmasta.



Vielä yksi lintuperspektiivistä otettu kuva.


Vaihekuva kalusteiden sijoittelun suunnittelusta.




Huonekalujen kasausta. Ikean aiemmin Expedit-nimellä tunnetun sarjan laatikko osoittautui hyväksi tässä hommassa - suorat kulmat eikä liima tartu (ainakaan kovin herkästi) sen pintaan.



Tältä työpiste näyttää siis oikeasti - tai näyttäisi, jos olisi näin siisti. ;)


Vielä 1:1-kuva - ei kyllä näytä nykyään ihan tältä.

4 kommenttia:

Hanna-Kaisa, Vinkeli-Shop kirjoitti...

oh wau! hieno

Minimami kirjoitti...

Ihania yksityikohtia!

PILAR6373 kirjoitti...

Precioso y detallado dormitorio!!!
Besos.

sirkkis kirjoitti...

Paljon ihania kokonaisuutta ja viehkeät värit.