26.6.2012

Muita Lontoon kuvia

Olen Lontoossa käynyt muutaman kerran aiemminkin, mutta kummasti sitä onnistui tällä kertaa mahduttamaan mukaan sellaisiakin paikkoja, joihin ei ole aiemmin tullut tutustuttua. Nämä kuvat ovat siis tällä kertaa ihan 1:1-juttuja.

Ensimmäinen kuva on otettu hotellin ikkunan läpi. Hotellimme katolla oli nimittäin hunajafarmi! Koska aamiainen ei sisältynyt huoneen hintaan, emme käyneet siskon kanssa testaamassa hotellin tarjontaa, mutta pohdimme, olisikohan aamiaisella ollut tarjolla oman hotellin hunajaa...


Lisää luontoaiheisia kuvia: Hyde Parkin Serpentine-järven etelälaidalta löytyi pesivä joutsenpariskunta. Ehdimme jo ihmetellä, meneekö joutsen lainkaan takaisin pesälleen, kun sulkia piti puhdistaa/kuivatella niin pitkään uintireissun (ja vahdinvaihdon) jäljiltä. Toistamiseen ohikulkiessamme lintu oli kuitenkin taas pesällään.



Buckinghamin palatsin vahdinvaihtoseremoniaa en ole aiemmin seurannut, joten kuvia tuli räpsittyä kymmenittäin, kun ei oikein tiennyt, mitä odottaa. Aita on pääosin todella kaukana, mutta aina välillä jokin porukka kulki myös meidän ohitsemme. Kummasti sitä saa aidanrakosestakin taskukameralla zoomailtua, vaikka sijaintimme ei ollut erityisen ihanteellinen.




Sisko sai mahdutettua yhteen kuvaan useammankin Lontoon tunnusmerkin: Big Ben, London Eye sekä taksi ja kaksikerrosbussi.

Siskon ottama kuva

Lisää kuvia löytyy alla olevan linkin takaa:

Alla Big Ben ympäristöineen vähän toisesta kuvakulmasta - eli London Eyen korkeuksista.



Ja tässä London Eye koko komeudessaan.


Hauska varjokin piirtyi jokeen tuolla yläilmoissa kuvia räpsiessämme.



Loput pari kuvaa ovat Sherlock Holmes -museosta, jossa pistäydyimme vielä lauantaiaamuna ennen kotiin lähtöä. Museo on melko ahdas eli juuri niitä tosi kapeita rakennuksia, joita Lontoosta löytyy, kun tonttimaa on ollut kallista ja rakennussuunta on siis ollut pääasiassa ylöspäin. Kerroksia taisi olla viisi (?), ja yksityiskohtia riittää vaikkapa mineilyinspiraatioksi asti.



Siskon ottama kuva

2 kommenttia:

Piikko kirjoitti...

Kiitos tästä Lontoon visiitistä. :-)

Heidi kirjoitti...

Näyttääpäs mukavalta reissulta ja tuo museo on varmasti ollut todella upea :O)