25.6.2012

Ostoksia Lontoosta

Kävin Kensington Dollshouse Festivalilla pari vuotta sitten mutta tuolloin ajankohta oli marraskuun loppu ja tapahtuma oli muistaakseni yksipäiväinen, joten tungosta riitti. Tämän vuoden toukokuun tapahtuma oli kolmipäiväinen, ja tähtäsin osallistumiseni heti perjantaiselle aloituspäivälle. Liekö ollut tuo arkipäivä syynä, mutta jotenkin tuntui siltä, että ulkona ei ollut jonoa juuri nimeksikään verrattuna parin vuoden takaiseen reissuun, mitä vähän hämmästelinkin mukana olleelle siskolleni. Sisällä toki joutui muutamaan otteeseen kurkkimaan muiden selän takaa mutta yleisesti ottaen tilaa oli ihan mukavasti.

Siskon ottama kuva lähes olemattomasta jonosta 15 min ennen avajaishetkeä.

Koska valokuvaamisesta olisi pitänyt sopia ennakolta, ei minulla ole kuvia paikan päältä. Jotkut työt olisivat kyllä olleet varsinaisia taideteoksia - ja hintakin sitten sen mukainen! Ihan en ole valmis pulittamaan satoja puntia yksittäisestä esineestä. ;) Mutta toki ostoksia tuli silti tehtyä tälläkin kertaa. Välillä tosin oikein huvitti, kun sisko aina välillä näytti jotain miniesinettä, ja lähes poikkeuksetta oma vastaukseni oli: "Joo, minulla on jo tuollainen kotona..." :D
Pitäisi kaiketi vain alkaa vähitellen tehdä jotain sen eteen, että saisin omat minini myös esille. (No, pian on toivottavasti luvassa parannusta tuohonkin asiaan.)

Ruokia ja vähän muutakin, sekä 1:12 että 1:24 koossa

Olen jo aiemminkin todennut, että miniruokia en ole koskaan osannut vastustaa, joten tarttuihan niitä taas mukaan - ja tällä kertaa vieläpä 1:24-koossakin. Jos vain vielä muistaisin kaikki myyjät... Ainakin Pride of Plaice onnistui heti ensimmäisenä lohkaisemaan osan budjetistani, ja sieltä lähti muistaakseni mukaan erilaisten ruokien lisäksi mm. pieniä kilpikonnia, jotka näkyvät ylemmässä kuvassa keskellä. Myös Country Contrastilla oli tarjolla paljon miniruokia (kuvan teekupit ja hillopurkki...). Mehukannu oli valitettavasti vähän kärsinyt kuljetuksessa, mutta eiköhän tuon särön saa kätkettyä sopivalla asettelulla. Vasemman ylälaidan viinilasit ja mahdollisesti myös oikean ylälaidan kissapatsaat taisivat olla The Little Dollhouse Companyn tarjontaa, ja viereiseltä Mouse House Miniatures -ständiltä ostin ainakin 1:12 ja 1:24 juustotarjottimet sekä kuoritun banaanin. Myös The House of Mindyn pöydästä ostin pari esinettä.

Muita minejä - oikeassa ylälaidassa vilahtaa pikkukeiju, josta tarkemmin seuraavassa kuvassa

Oikeassa alalaidassa oleva nukke ja todennäköisesti myös viereinen nalle ovat Sally Reader Miniaturesilta, oikean laidan silmälasikotelot ja käsineet The Luggage Ladyltä. Olisikohan tuo värityskirja ollut Small Wonders Miniaturesilta? Messuoppaasta en löytänyt mainintaa, mutta jostain on ilmestynyt tuollainen käyntikortti mukaan. Päivänvarjo on mitä ilmeisimmin Marie-France Beglanin pöydästä. Vasemman ylälaidan muovikuvut ovat Jennifers of Walsallilta.

Noin pikkusormenkynnen kokoinen keiju sekä 1:12 kuorittu banaani

Edellisen kuvan ylälaidassa jo vilahtikin pikkuruinen keiju, josta yllä parempi kuva. Keiju on suurin piirtein pikkusormenkynnen kokoinen - ja niin söpö, etten kerta kaikkiaan voinut olla sitä ostamatta. :) Hieman osviittaa keijun kokoluokasta antanee tuo aiemmin mainittu 1:12-kokoinen banaani. Keiju on Daniela Kiefhaberin Microdollseja.

Kankaita ja vähän hiusmateriaaliakin

Kankaat olivat varmaan enimmäkseen Blue Ribandilta, jossa valikoimaa oli ihan riittämiin. (Ikään kuin kankaita ei olisi jo ollut kotonakin ihan riittävästi - ehtisi vain käyttää johonkin...)

Kittejä, kittejä...

Ja tottahan piti taas ostaa myös erilaisia kittejä. Kukat ovat Templewood Miniaturesin pöydästä, ja ainakin paria eri skaalaa olevat talokitit ovat Petite Propertiesilta - mukana mm. 1:144-kokoinen kasvihuone...

Matkamuistokrääsää

Huh, jokohan tuli kaikki ostokset esiteltyä? Viimeisessä kuvassa on vielä hiukan toisenlaisia ostoksia: avainrenkaassa olevat minitaksi ja kaksikerrosbussi sekä hieman isompaa mittakaavaa oleva postilaatikko. Nämä eivät siis ole tuolta nukkekotitapahtumasta, vaan ihan tätä tavanomaisempaa matkamuistokrääsää, jotka mahdollisesti löytävät vielä joskus paikkansa jostain projektista. :)

1 kommentti:

Kaisa kirjoitti...

Ei voi kuin lainata laulusta sanoja....Oi, jospa oisin saanut olla muu kaanaa.