Pumpuli 1994-2012

Toukokuun lopulla tuli eteen se jo muutamia vuosia ennakkoon pelkäämäni hetki, jolloin jouduin hyvästelemään vanhimman kissani Pumpulin. Ikää ehti kertyä kokonaista 18 vuotta. Päätös luopumisesta oli vaikea, vaikka loppujen lopuksi se oli kissan omaksi parhaaksi, koska erilaisia vaivoja kertyi etenkin viimeisen vuoden aikana yhä enemmän.

Rakkaalla kissalla oli tietysti monta nimeä, joista "Pummi" oli ehdottomasti käytetyin - tosin se sai kuulla itseään kutsuttavan joskus myös mm. nimillä Bumskeli, Bumski, Bumtsi ja Bumbtsibum. Jokunen vuosi sitten teetätin Hannalla näköiskopiot kaikista kissoistani, joten vaikka mini-Pummi ei Onnenrantaan ehtinytkään koskaan muuttaa, se tulee joskus saamaan vielä muistokseen oman pikku roomboxin.

Mini-Pumpuli.
Musta läiskä silmän alla taitaa olla joku meikäläisen kuvaustekninen virhe.

Alla oleva kuva taitaa olla muutaman vuoden takaa. Digikameroita ei vielä ollut silloin, kun Pummi oli pieni, joten monta kuvaa jäi ottamatta mutta muistot elävät silti. Kuten se, kun totesin, että kissallani on ns. "ärrävika". Että mitenkö se ilmeni? Se toi toisena kesänään sisälle hiilen... - naapurin grillin alta ilmeisesti. :)

Pummi rakasti aurinkoa. En käsitä, miten mikään kissa pystyy viihtymään helteisellä, lasitetulla parvekkeella tunnista toiseen, mutta aina sinne vain piti päästä. Toiset kissat pysyivät enimmäkseen sisällä - minä yritin muistaa käydä aina välillä katsomassa, että Pummi muistaa edes juoda välillä.

Monesti kun ajoin autolla pihan parkkialueelle, näin Pummin ikkunassa odottelemassa. Minulle ei koskaan selvinnyt, tunnistiko se autoni äänen vai mikä sen sai tulemaan oikealla hetkellä ikkunaan, mutta aina minua hymyilytti, kun huomasin, että minua jo odotellaan.

Tämä ei varsinaisesti ollut luvallinen paikka, mutta minkäs teet...

Kiipeilyteline tuli hankittua viitisen vuotta sitten. Aluksi meni pitkän aikaa ennen kuin outoon kalusteeseen uskallettiin tehdä lähempää tuttavuutta, mutta kyllä siellä sen jälkeen viihdyttiin aina siihen asti, kun kiipeily alkoi olla vanhoille nivelille yhä hankalampaa.

Loput kuvat löytyvät alla olevan linkin takaa:

Pummilla oli tapana vaihtaa nukkumapaikkaa säännöllisen epäsäännöllisesti. Pahvilaatikot ja sen sellaiset ovat yleensä suosittuja, mutta vähän erikoisemmistakin paikoista kissan välillä löysi. Saunan puulaatikosta minulla ei ole kuvaa mutta muutamia muita kuitenkin.

Älä herätä minua!

Siivouspäivä

No, ei täällä vettä sentään ole...

Tämä oli varmaan yksi odottamattomimmista paikoista -
yksi niistä muovirasioista, mihin kaupoissa pakataan ruoka-annoksia...

Yllä olevan kuvan purkki ei tosin ole Stockmannin salaattirasia, mutta siihen liittyen pitää mainita, etten koskaan voinut tuoda kotiin Stockmann-salaattia joutumatta jakamaan muutamaa katkarapua Pummin kanssa. Kumma kyllä toiset kissani eivät katkarapuihin koskekaan, mutta Pummille ne olivat suurta herkkua.

Vanha koiran ruokakuppi, joka oli meillä välillä käytössä vesiastiana.

Tämä taisi olla yksi onnistuneimpia hankintoja, kun kaikki kolme kissaa
kävivät tutustumassa tähän ensimmäisen 10 minuutin sisällä.

Kolmen kerroksen väkeä: Pumpuli, Eemeli
(joka näyttää puolet todelliselta kokoaan pienemmältä) ja Iita.

Nam, ruohoa!

Muutama suosikkileikkikalukin löytyi. Yksi niistä oli oheisen videon alkupuolella näkyvä karvainen pallo (loppupuolikkaassa esiintyvät toiset kissani). Kynnet tosin kaipasivat tässä hiukan lyhentämistä... Muuten melkein mikä tahansa leikkikalu oli hyvä, jos se tuoksui kissanmintulta.

Viimeisen vuoden ajan Pummi asui vanhempieni luona - tai itse asiassa koko kissakatras asui siellä viime kesän ja syksyn kestäneen putki- yms. remontin ajan. Koska Pummi ei koskaan oikein tullut toimeen Iitan kanssa vaan stressaantui nuoremman kissan seurassa, oli sen kannalta parempi ratkaisu, että se sai jäädä maalle asumaan. Siellä se sai oleskella ulkona - viime kesästä jäikin elävimpänä mieleen kaikki ne sudenkorennot, joita se onnistui saalistamaan. Niin, ja se yksi sisilisko, jonka se onneksi vei myös takaisin ulos eikä jättänyt keittiön lattialle.

Patsas kannon nokassa

Mutta ikääntyminen teki vääjäämättä tehtävänsä ja vaivojen määrä lisääntyi lisääntymistään loppua kohden. Viimeiset puoli vuotta Pummia nesteytettiin kotona kerran pari viikossa. Astmadiagnoosi puolestaan vahvistui muutamia vuosia sitten, kun pari hampaidenhoitoyritystä oli päättynyt komplikaatioihin. Pummilla oli siis astmalääkitys - mikä herätti aina pientä hilpeyttä kuulijakunnassa, kun kerroin, että kissallani on inhalaattori. Mutta se tehosi ehdottomasti paremmin kuin aiemmin kokeillut kortisonipistokset ja -tabletit. Ja kuten siskoni kerran totesi, Pummi ilmeisesti tajusi lääkityksen olevan sen omaksi parhaaksi, vaikkei se siitä kahdesti päivässä tapahtuneesta maskihässäkästä erityisemmin pitänytkään (mutta kuitenkin sieti sitä).

Ihan viimeiseen asti Pummi kävi isäni kanssa aamuisin hakemassa lehden postilaatikosta. Askel tosin hidastui vähitellen, joten toisinaan se jäi puoleen väliin matkaa odottelemaan.

Kuten jo edellä mainitsinkin, Pummi rakasti aurinkoa. Toivoin kovasti, että se olisi saanut viettää viimeiset hetkensä auringonpaisteessa, mutta niin ei käynyt: pilvistä satoi hiljalleen vettä, kun silittelin häntä kyyneleet poskillani viimeiseen uneen.

Ja kyllä - vaikka olenkin käyttänyt Pummista tarkoituksella "se"-sanaa tässä kirjoituksessa, minulle hän oli aina "hän".