"...nyt kesän keskelle." Ehkei ihan kuitenkaan joulu mutta pari (joulu)kuusta tuli kuitenkin ostettua ja siinä sivussa vähän muutakin. Tässä siis toinen satsi lohdukkeita, tällä kertaa Memory Lane Minis -nimisestä kaupasta.
Ensin yleiskuvaa ostoksista - taustalla tietysti nuo kuuset, joiden juurella näkyy pussi jääpaloja, muutama jouluaiheinen kirja sekä lumikengät ja golfmailoja.
Sitten lähikuvaa muista ostoksista: ikkunanpesuainetta, perunankuorimaveitsi, kakkulapio/veitsi ja korkkiruuvi sekä puutarhatyökalusetti.
Ja lopuksi vielä jatkoa edellisen postauksen lääketieteelliseen osioon eli röntgenkuvien katselulaite (onkohan sille joku oikeampikin nimi?) ja verenpainemittari. Jälkimmäisestä olisi ollut uudemmanlainenkin versio mutta se oli aika paljon hinnakkaampi kuin tämä. Ihan tyytyväinen olen näihinkin ostoksiin. :)
A few more items I have purchased recently, this time from Memory Lane Minis.
16.6.2010
7.6.2010
Rapakon takaa
Koska minulta jäävät tänä vuonna Lahden miniatyyrimarkkinat väliin, päätin ostaa joitakin lohdukkeita netin kautta. Nämä saapuivat tänään tuolta isomman rapakon takaa Mainly Minis -nimisestä paikasta. Tulivat todella nopeasti, kun tilasin nämä vajaa viikko sitten - toki asiaa edesauttoi se, että nämä mahtuivat aivan hyvin tulemaan kirjeenä. :)
Pesuainetta, oliiviöljyä, mittalusikkasarja, jakoavain (vai liekö putkipihdit) ja koiran luu. :)
Joululaulukirja oli hieman odottamaani isompi mutta luultavimmin laitan sen avattuna nuottitelineeseen, siinä kun on ihan luettavat nuotit. Nutshell News -lehdet menevät tietysti nukkekotiharrastajalle, luultavimmin Onnenrantaan. :) Puhelin on hieman vanhempaa mallia, joten täytyy miettiä sille vielä sijoituspaikka. Lasikenkiä minulla taitaa olla ennestäänkin yksi pari mutta en millään voinut vastustaa näitä.
Ja lopuksi vielä hieman lääketieteeseen viittaavia tavaroita, joille on periaatteessa jo sijoituspaikka mietitty - tuota *köh* virtsanäytepurkkia myöten. :D
(Nämä viimemainitut tavarat ovat itse asiassa syy siihen, miten satuin löytämään kyseisen nettikaupan. Jatkoa seuraa, kunhan toimitus toisesta kaupasta ehtii perille.)
The items I bought from Mainly Minis arrived today.

16.5.2010
Lääkettä 1950-luvulta
Sain "entisöitäväksi" pahvisen lääkepakkauskotelon, jossa on päiväys vuodelta 1954. On pakko myöntää, etten ollut tällaisesta Nuha-nuuskasta koskaan kuullutkaan, mutta pakkauksesta päätellen kyseessä on ollut penisilliini.
Tietysti siitä piti sitten koettaa tehdä myös miniversio... Ihan ei vielä taitokset ja liimaukset osuneet kohdalleen mutta ehkä sitten toinen kokeilu onnistuu jo paremmin, kunhan muistan ottaa suurennuslasin vielä avuksi. :)

12.5.2010
Nukkekotikirjoja in italiano
Tähän asti olen pyrkinyt rajoittamaan nukkekotikirjakokoelmaani sellaisiin kieliin, joita edes teoriassa pystyn itse lukemaan. Törmäsin kuitenkin tässä taannoin pariin italiankieliseen kirjaan, jotka näyttivät niin viehättäviltä, että päätin sitten hankkia ne itselleni eBayn kautta. Kirjat saapuivat viime viikolla.
Vasemmanpuoleinen kirja on vuodelta 2006, oikeanpuoleinen on taas ihan tuoretta tavaraa eli tämän vuoden painos.
Kirjoissa on paljon kuvia ja ohjeita - onneksi ohjeissa on mukana selkeät vaihekuvat, joten kieli ei tuota aivan mahdottomia ongelmia. :)
...niin, ikään kuin kirjahyllyssäni ei olisi ollut jo muutenkin ihan riittämiin aiheeseen liittyviä kirjoja! :p Yritän saada jossain vaiheessa täydennettyä Mini treasures wikin ja/tai Nukkekoti wikin listauksia, kirjahullu kun olen.
Muokkaus 15.5.:
Tuo tämänvuotinen kirja oli pikagallupin perusteella näistä kahdesta ehdoton suosikki.

11.5.2010
Roomboxit äidille: Keittiö
Tässä toinen äidille lahjaksi antamistani roomboxeista - tällä kertaa siis keittiönäkymällä.
Matto ja pöytäliina on leikattu kangaspaloista. Pöytä on jälleen koottu pahvinpalasta ja puutikuista, samoin tuo kangaspäällysteinen jakkara. Leipä, hedelmät ja vihreä kulho ovat ostettuja, samoin leivontasetti. Poistin siitä (muistaakseni saksankielisellä tekstillä olleen) jauhopussin ja liimasin tilalle tekemäni muffinivuoan. Kahvipurkin sain viime vuoden joulukalenteriswapista.
Tässä vielä lähikuvaa jakkarasta. Talouspaperiteline on ostokamaa.
Seinällä oleva kello on Reutterin tuotantoa.
Hyllyn olen tehnyt Bilteman sytyketikuista ja balsanpalasta. Kaikki hyllyllä olevat esineet samoin kuin seinälautanen ovat ostettuja.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)